Hei, hauska tutustua!

 

Olen Sanni Verkasalo, Koirantahdin yrittäjä, koirahieroja ja eläintenkoulutuksen opiskelija. Valmistuin toukokuussa 2022 Koirakuntosalin koirahierojakoulutuksesta ja tammikuussa 2023 sain valmiiksi Eläinkoulutuskeskuksen käyttäytymistieteellisen kouluttajakoulutuksen perusopinnot, ja 2024 jatkoin opiskelua koiran ongelmakäytöksen syventävillä opinnoilla Eläinkoulutuskeskuksessa. Kuulun Eläinkouluttajakiltaan ja olen sitoutunut noudattamaan työssäni Suomen eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä. Aikaisemmalta koulutukseltani olen psykologi ja musiikkiterapeutti, ja ihmispuolella työskentelen musiikin erityisopetuksen parissa.

 

Olen innostunut koiralähtöisestä koulutuksesta ja osallistavasta käsittelystä, ja hyödynnän näitä periaatteita myös koirahieronnassa. Omat koirani ovat kaikki olleet aikuisena meille tulleita rescuekoiria, joiden kanssa touhutessani olen saanut ratkoa paljon mm. stressiin, pelkokäyttäytymiseen, ääniarkuuteen ja reaktiivisuuteen liittyviä ongelmia eri koira-alan ammattilaisten avulla. Harrastan koirieni kanssa leikkimielisesti Noseworkia ja jäljestystä, joissa tavoitteenamme ei ole lajimenestys vaan kommunikaation parantaminen sekä koirien optimismin ja rohkeuden lisääntyminen.

 

Koiran mahdollisuus vaikuttaa hoitotilanteen tapahtumiin ja kommunikoida tarpeistaan on minulle tärkeää, koska sillä on valtava vaikutus koiran toimintakykyyn ja mielialaan. Koirahierojana haluan tukea koiran kokonaisvaltaista hyvinvointia ja auttaa erityisesti arkatassuja ja reaktiivisia koiria kohti rennompaa ja levollisempaa elämää.

 

Koulutukseni

 

Käyttäytymistieteellinen kouluttajakoulutus, perusopinnot, Suomen Eläinkoulutuskeskus, 2022-2023

Koirahierojakoulutus, Koirakuntosali 2021-2022

Sosionomi amk, musiikkiterapia, Tampereen ammattikorkeakoulu 2011

Psykologian maisteri, Helsingin yliopisto 2007

 

Täydentävää koulutusta:

Käytöshäiriöiden anatomia ja Erilaiset käytöshäiriöt ja niiden hoitaminen, Suomen Eläinkoulutuskeskus, 2023-2024

O.T.E.-hieronnan peruskurssi 8.-9-.7.2023, Kirsti Hyppönen

Intro to Structure and Gait Analysis, Tara Monahan/Canine Fitness Innovations 2.1.-15.2.2023

The Evolution of BAT 3.0, luento, Grisha Stewart 26.10.2022

Rescuekoirien käytösongelmat -luentopaketti, Koiruuksien Klubi 08/2022

Understanding Gait Mechanics, luento, Fenzi Dog Sports Academy 03/2022

Kivaa Käsittelyä - omaehtoisuus hoitotoimenpiteissä verkkokurssi, Pawsiteam 08/2022

Tellington TTouch -hihnatyöskentelykoulutus, Pia Arhio-Lehto 29.-30.9.2018

BAT 2.0 Koulutuspäivä, Miira Hellsten/Heiluva Häntä, 6.8.2016

 

 

Lukemista ja kuunneltavaa

 

Listasin alle joitakin kirjoja, nettisivuja ja podcasteja joista on ollut minulle hyötyä ja iloa opiskellessani ymmärtämään koiriani paremmin.

 

Kirjoja:

Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit

Katriina Tiira: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus

Helena Telkänranta: Millaista on olla koira 

Tiina Kuusisto: Koirille sallittu

Morten Egtvedt ja Cecilie Koste: Naksutinkoulutusta koirallesi

Zazie Todd: Wag - The Science of Making Your Dog Happy

 

Nettisivuja:

Koiruuksien Klubi - koulutusta, verkkokursseja ja maksuttomia webinaareja, rescuekoiriin liittyvää asiantuntemusta

Eläinkoulutusblogi - paljon tietoa Kysytään koiralta -menetelmästä ja omaehtoisesta käsittelystä

Companion Animal Pcyhology - ajankohtaisia aiheita lemmikkieläinten hyvinvoinnista

 

Podcasteja:

Puhutaan koiraa - Jenni Kivessillan podcast -sarja vuodelta 2020, jossa keskustellaan kouluttajien ja eläinlääkärin kanssa mm. äänipelosta, remmiräyhästä ja koiran kivuista.

Drinking From the Toilet - kouluttaja Hannah Braniganin humoristinen ja asiantunteva podcast tieteeseen ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvasta koulutuksesta.